Osallisuus ei synny tapahtumista vaan tunteesta

Miksi pelkkä toiminta ei riitä – ja mitä tapahtuu, kun ihminen tulee nähdyksi

Osallisuutta rakennetaan usein tapahtumilla, toiminnoilla ja ohjelmilla. Kalenterit täyttyvät, osallistujamääriä seurataan ja toivotaan, että ihmiset löytävät paikalle. Silti moni jää ulkopuoliseksi – vaikka toimintaa olisi tarjolla runsaasti.

Syynä ei useinkaan ole toiminnan puute, vaan tunne.
Osallisuus ei synny tapahtumista, vaan kokemuksesta tulla nähdyksi ja hyväksytyksi.

Toiminta ei automaattisesti luo osallisuutta

On helppo ajatella, että kun ihmisille tarjotaan tekemistä, osallisuus seuraa perässä. Todellisuudessa ihminen voi osallistua moneenkin tapahtumaan ilman, että kokee kuuluvansa joukkoon.

Pelkkä toiminta ei riitä, jos:

• ihminen kokee olevansa näkymätön
• hän ei tunne itseään tervetulleeksi
• ilmapiiri tuntuu vaativalta tai suljetulta
• oma olemassaolo jää suoritusten varjoon

Osallistuminen ja osallisuus eivät ole sama asia. Osallistua voi ilman tunnetta kuulumisesta, mutta osallisuus edellyttää emotionaalista yhteyttä.

Osallisuus on tunne kuulumisesta

Osallisuus syntyy hetkissä, joissa ihminen kokee olevansa merkityksellinen sellaisena kuin on. Se ei vaadi aktiivisuutta, äänekkyyttä tai erityisiä taitoja. Riittää, että joku huomaa.

Usein ratkaisevia ovat pienet asiat:

• katse, joka tunnistaa
• tervehdys nimeltä
• kysymys, joka ei ole muodollinen
• tila, jossa saa olla myös hiljaa

Kun ihminen kokee tulevansa nähdyksi, hänen ei tarvitse todistaa oikeuttaan olla paikalla. Tämä kokemus luo turvallisuutta, joka on osallisuuden perusta.

Mitä tapahtuu, kun ihminen tulee nähdyksi?

Kun ihminen kokee tulevansa aidosti nähdyksi, tapahtuu monia asioita – usein huomaamattomasti mutta syvästi.

Kehollisesti:

• hengitys rauhoittuu
• jännitys vähenee
• läsnäolo vahvistuu

Psyykkisesti:

• itsetunto vahvistuu
• luottamus kasvaa
• uskallus olla oma itsensä lisääntyy

Sosiaalisesti:

• kynnys vuorovaikutukseen madaltuu
• ihminen jää paikalle pidemmäksi aikaa
• hän palaa uudelleen

Osallisuus ei synny vaatimuksesta osallistua, vaan kokemuksesta, että oma läsnäolo on toivottua.

“Ihminen voi osallistua moneen ilman, että kokee kuuluvansa.
Osallisuus syntyy vasta silloin, kun hän tuntee olevansa nähty.”

Miksi tunne on tärkeämpi kuin ohjelma?

Ohjelma voi houkutella ihmisen paikalle, mutta tunne ratkaisee, jääkö hän. Erityisesti matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa ja yhteisötiloissa osallisuus rakentuu ilmapiiristä, ei sisällöstä.

Ihmiset eivät aina muista, mitä tehtiin, mutta he muistavat, miltä tuntui olla paikalla.

Jos tunne on turvallinen ja hyväksyvä, osallisuus voi syntyä myös ilman varsinaista toimintaa. Jos tunne puuttuu, paras ohjelmakaan ei kanna pitkälle.

Osallisuus rakentuu arjessa, ei hetkissä

Osallisuus ei ole yksittäinen onnistuminen, vaan toistuva kokemus. Se syntyy arjessa, pienissä kohtaamisissa ja jatkuvuudessa. Siinä, että samaan paikkaan voi palata ja tulla tunnistetuksi.

Kun ihminen kokee:

• olevansa odotettu
• tulevansa huomatuksi
• ettei hänen tarvitse muuttua kelvatakseen

syntyy osallisuutta, joka kantaa myös vaikeampina aikoina.

Osallisuus on inhimillinen tarve

Osallisuus ei ole vain yhteiskunnallinen tavoite tai hankekäsite. Se on perustavanlaatuinen inhimillinen tarve. Tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi osana jotakin suurempaa.

Siksi osallisuutta ei voi rakentaa pelkästään tapahtumilla.
Se rakentuu tunteella – ja syntyy siellä, missä ihminen kohdataan ihmisenä.