Tunne

Ei se ole mikään väittelyn kohde.
Sä et voi tietää miltä minusta tuntuu, enkä minä miltä sinusta tuntuu.
Siksi meidän pitää kertoa toisillemme, miltä tuntuu
ja siksi meidän pitää kuunnella, miltä toisesta tuntuu.

Tärkeää on myös muistaa kuunnella ymmärtääkseen, eikä vastatakseen.

Olen itse varsinainen monologitaituri ja kuuntelemaan opetteleminen on ollut niin vaikeata. Vieläkin opettelen. Ja erityisesti aktiivinen kuunteleminen niin, etten lähde innoissani muodostamaan mielessäni vastausta ennenkuin toinen on sanonut asiansa.

Olen saanut kokea myös sen, että minulle kerrotaan mitä saan tuntea eli mikä tunne on ok ja mikä ei ole. Olen myös itse sortunut kertomaan toisille, että eihän nyt noin kannata suuttua tai että älä itke. Opettelen edelleen myötäkarvaan silittelyä ja sitä, että osaan kannatella toiselle tilaa surra ja itkeä. Sitä, että sanon, itke vaan se helpottaa.

Menneet pari viikkoa ovat olleet täynnä tunteita. Sain työpaikan, pääsin haastatteluihin, sain myötäelää monessa elämäntarinassa, voimauttavan valokuvaamisen kurssilla. Tein iloisia ja samaan aikaan raskaita päätöksiä. Muutan kauas, enkä enää voikaan olla tukiperheenä ihanalle lapselle. Voi miten suurta surua. On oikeasti ihmeellistä, miten tärkeitä meistä toisillemme kasvoi lyhyessä ajassa.